Rosegarden ja West Tennis: uusi halli ja seura tuovat nostetta Espoon tennikselle

Suomen suurin tennisseura HVS ja Helsingissä sekä Espoossa toimiva HLK ovat perustaneet yhdessä uuden tennisseuran. West Tennis ry aloittaa toimintansa talvella 2025 Espoon Laajalahteen valmistuvassa Rosegardenissa. Samalla syntyy pohja uudenlaiselle yhteistyölle. 

Espoon Laajalahdessa tennis- ja padelkeskus Rosegarden rakennusurakka etenee hyvää vauhtia. Valmistuessaan talvella 2025 kokonaisuus tuo helpotusta pääkaupunkiseudun tenniskenttien vajeeseen yhteensä kymmenen sisäkentän ja kuuden ulkokentän verran. Tenniksen seuratoiminnasta tulee vastaamaan West Tennis ry. Uuden seuran perustajajäsenet ovat Helsingin Talissa ja Taivallahdessa toimiva HVS-Tennis ry sekä Meilahdessa ja Tapiolan tennispuistossa toimintaa pyörittävä HLK, Helsingin Lawn-Tennis Klubi. 

– Alusta lähtien oli selvää, että tulemme tarvitsemaan oman tennisseuran valmennus- ja kilpailutoimintaa varten. Loppuvuodesta 2023 olimme yhteydessä pääkaupunkiseudun seuroihin. Meillä oli selvä näkemys, minkälaista kumppania lähdemme hakemaan. Lopputulos olikin sitten parempi kuin osasimme kuvitellakaan, Rosegardenin toimitusjohtaja Hexi Arteva toteaa. 

Pärjäämisen edellytys on yhteistyössä

HLK:n toiminnanjohtaja Juuso Jokinen kertoo, että seurat päättivät vuoden alussa lähteä projektiin yhdessä. 

– Olemme tehneet yhteistyötä aikaisemminkin. Kaiken kaikkiaan meillä on aina ollut hyvää keskinäistä sparrausta ja mentorointia. Nyt pääsemme hyödyntämään hyväksi havaittuja toimintamalleja yhteiseen tekemiseen. Onhan tämä varsin poikkeuksellinen tilanne, Jokinen viittaa kahden seuran yhteishankkeeseen. 

Juuso Jokinen, HLK, ja Saku Siivonen, HVS.

Myös HVS:n valmennusjohtaja Saku Siivonen korostaa yhteisen historian merkitystä. Lisäksi hän uskoo, että kokonaisuus tulee luomaan synergiaetuja hallille ja seuralle. Tästä esimerkkinä hän mainitsee valmennus- ja kilpailutoiminnan yhteydessä syntyvän oheispalveluiden tarpeen.

– West Tenniksellä on Rosegardenin kanssa vahvat yhteiset intressit. Vuoden aikana käytyjen keskustelujen aikana olemme puolin ja toisin oppineet paljon, ja löytäneet hyvän ymmärryksen tulevasta. Meillä on nyt selvillä konkreettiset ensiaskeleet ja suunta, mihin olemme menossa. Tennis on Suomessa sen verran pieni laji, että menestyäksemme tarvitsemme toisiamme. Me ainakin toivomme, että tulevaisuudessa West Tennis, muut espoolaiset seurat ja kaupunki tekisivät yhteistyötä enenevissä määrin. Kyse voi olla vaikkapa kenttäkapasiteetin jakamisesta tai lajin tunnettuuden lisäämisestä varhaiskasvatuksessa. 

Myös salibandyn puolelta Rosegardeniin siirtynyt operatiivinen johtaja Jouni Vehkaoja on päässyt nopeasti sisään tenniksen maailmaan. Omiin kokemuksiinsa viitaten hän näkee, että West Tenniksestä on syntymässä vahva, uusi brändi.  

– Seurat tuovat mukanaan merkittävää osaamista monella eri tasolla: HVS on Suomen suurin seura kaikilla mittareilla, HLK taas on vahvasti yleisseura. Sakulla ja Juusolla on vuosien kokemus seuratoiminnan johdossa ja lisäksi molemmilla on juniori- ja kilpatennistausta. West Tennis tulee varmasti herättämään kiinnostusta tennispiireissä jo näiltäkin osin. 

Toiminta käynnistyy vaiheittain, mutta päämäärätietoisesti

West Tenniksen puuhamiehet toteavat seuratoiminnan rakentamisen olevan pitkäjänteistä työtä. Alkuvaiheessa he aikovat hallinnoida seuran toimintaa itse; varsinaista muuta organisaatiota ei ole vielä olemassa. Valmennustoiminta käynnistyy ryhmätasolla syksyllä 2025.

– Valmennusta tulee olemaan kaiken ikäisille ja tasoille. Toivotammekin tervetulleeksi kentille niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin. Pitkällä tähtäimellä meillä on tarkoitus asemoitua kilpatenniksessä myös kasvattajaseuraksi. Tässä vaiheessa fokus on kuitenkin toiminnan käynnistämisessä. Kannattaa pysyä kuulolla, sillä tiedotamme kevään tapahtumista heti vuoden alussa, Jokinen vihjaa.

Siivosen mielestä juuri innostus näkyy kaikessa. Se oli myös yksi tärkeä asia, joka houkutti uuden seuran perustamiseen.

– On mahtavaa päästä rakentamaan toimintaa nollasta sopivalla määrällä haasteita. Tällaista tilaisuutta ei Suomessa ennen ole ollut tarjolla. Rosegarden on iso mahdollisuus uudelle seuralle, mutta myös koko Suomen tennikselle. Iso peukku siitä hankkeen vetäjille. 

Arteva kertoo, että Rosegardenin hanke syntyi aikoinaan rakkaudesta lajiin.

– Espoo on Suomen toiseksi suurin kaupunki. Tarkoitus on nostaa yhteistuumin kaupunki kartalle myös tenniksessä.

© 2024 Rosegarden / RoGa Sport Oy. All rights reserved.